Tietoa meistä

Lupaamme miellyttävän matkan

VM Limo lyhyesti

Aloitimme brändimme suunnittelun hieman ennen taksialan vapautumista avoimelle kilpailulle vuonna 2018. Meillä oli selkeä visio siitä, millaista laadukkaan kuljetuspalvelun tulisi olla. Olemme erityisesti keskittyneet matkustusmukavuuden varmistamiseen palveluissamme.

 

Valitettavasti koronapandemia keskeytti toimintamme muutamaksi vuodeksi. Vuosi 2023 oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin pääsimme jatkamaan toimintaamme täysipainoisesti. Toimimme alkuun kahdella edustusluokan autolla, sittemmin joukkoomme on liittynyt kaksi yhteistyökumppania, jotka jakavat visiomme. Kaikki tiimimme jäsenet toimivat yrittäjä- tai freelancer-pohjalta. Pieni mutta sitoutunut tiimimme takaa tasalaatuisen palvelun.

 

Pienenä toimijana palvelumme perustuu ennakkotilattuihin kuljetuksiin. Täsmällisyys ja luotettavuus ovat toimintamme kulmakiviä. Lentokenttäkuljetukset ovat suurimmassa roolissa liiketoiminnassamme, mutta tarjoamme myös korkealaatuisia kuljetuspalveluja muihin tarpeisiin. Tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme sopivien yhteistyökumppaneiden avustuksella, jotta voimme palvella sinua entistä joustavammin tulevaisuudessa.

 

Jos etsit varmuutta ja astetta mukavampaa tapaa kulkea tärkeät matkasi, anna meidän auttaa kuljetustarpeissasi.

Lupaamme sinulle...

Asiakaslähtöisyyttä

Pyrimme aina parhaamme mukaan kuuntelemaan toiveitasi.

Ennakkotilaukset

Kauttamme tilaat tärkeät kuljetuksesi edestakaisin ennakkoon.

Ammattikuljettajat

Pääset aina perille täsmällisesti ja turvallisesti.

Ympäristöystävällisyyden

Kaikki automme ovat taloudellisia EURO-6 päästönormien hybrideitä.

Laadukkaat ajoneuvot

Automme tarjoaa sinulle edustusluokan matkustusmukavuutta.

Vastuullista toimintaa

Meillä on tarvittavat viranomaisluvat sekä kattavat vakuutukset ammattiliikennettä varten.

Perustajat

VM Limo on kahden Järvenpääläisen taksiyrittäjän perustama tuotemerkki.

Ville Vesa

Y-tunnus: 2874958-2

 

Mika Aaltonen

Y-tunnus: 1744928-5

 

Kumppanuudet & Jäsenyydet

Transfeero premium partner

 

TripAdvisor

 

BMW-Vector-Logo
Mercedes-Benz logo
Ennakkotilaa Kuljetus