Taksi- ja edustusajopalvelut Hyvinkäällä
Ennakkotilaa astetta laadukkaampi kuljetus
Miksi valita VM Limo?
Perusasiat kunnossa, ennakkotilauksissa voit aina luottaa täsmälliseen ja turvalliseen kuljetukseen.
Laadukkaat ajoneuvot on valittu teidän toiveita kuunnellen. Olemme erityisesti panostaneet matkustusmukavuuteen.
Kuljettajat ovat alan ammattilaisia, heiltä löytyy kokemusta myös erilaisista edustusajotehtävistä.
Olemme täysin kotimainen toimija. Hoidamme yhteiskuntavastuumme ja toimintamme on asianmukaisesti vakuutettu.
Ennakkotilauksen tekeminen käy kätevästi selainpohjaisen tilausalustamme kautta tai VM Limo mobiilisovelluksella.
Läpinäkyvä hinnoittelu. Tilausalusta antaa kuljetuksellesi kiinteän hinnan, joka ei muutu vuorokaudenajan tai ruuhkatilanteen perusteella.
Ennen kaikkea, saat varmuutta kulkemiseesi.
Mikäli edustusluokan ajoneuvot ovat varattuna toiseen kuljetukseen, mahdollisuuksien mukaan pyrimme järjestämään yhteistyökumppaneiden kautta korvaavan ajoneuvon. Perinteisesti korvaava ajoneuvo on siisti businessluokan ajoneuvo kuten Mercedeksen E-sarja tai täyssähköinen EQS.
Toimimme rajallisella automäärällä, eikä meillä ole valmiutta hoitaa akuutteja kuljetustarpeita.
Meillä ei ole Hyvinkäällä ympärivuorokautista päivystäjää, joten sisäiset kuljetustarpeet voivat olla haastavia järjestää.
Mukavuudenhaluisten taksipalvelut Hyvinkäällä
Olemme moderni ennakkotilauksiin perustuva taksipalvelu. Toimintamme Hyvinkäällä keskittyy lentokenttäkuljetuksiin ja matkoihin pääkaupunkiseudulle. Panostamme siihen, että kulkeminen olisi sinulle mahdollisimman helppoa. Täsmällisyyden lisäksi matkustusmukavuuteen panostaminen on toimintamme keskiössä. Ammattikuljettajat edustusluokan ajoneuvoilla huolehtivat, että matkustat mukavasti ja turvallisesti, niin arjessa kuin juhlassa.
Tyylikkäät tilausajopalvelut
Automme soveltuvat erinomaisesti erilaisiin tilaus- ja edustusajotarpeisiin kuten hääautoksi, tärkeiden vieraiden kuljetuksiin tai delegaatioiden käyttöön. Automme ovat varattavissa tilausajoon 2 tunnista eteenpäin vaikka useammaksi päiväksi.
Ennakkotilauksista
Varsinkin aamun varhaiset kuljetukset olisi syytä tilata hyvissä ajoin, viimeistään edeltävänä iltana kello 20.00 mennessä voidaksemme varmistaa ajoneuvon saatavuus tarvittavana ajankohtana.
Mikäli kuljetustarve on alle 4 tunnin päässä, soitathan aina puhelimitse numeroon 050 477 3777, mikäli olemme estyneitä vastaamaan soittoosi, soitamme sinulle mahdollisimman pian takaisin.
Tilauksen tekemiseen suosittelemme tilausalustaa. Tilaus on vahvistettu vasta, kun olet saanut siihen vahvistusviestin kuljettajalta puhelimitse.
Hinnoittelu
Huom! Aluekohtaiset hinnat ovat suuntaa antavia. Tarkan osoitekohtaisen hinnan saat tilausta tehdessä.
Hyvinkää - Lentokenttä
95 - 135 € / suunta
- Kaltevasta 95 - 105€
- Keskustasta 115 - 125€
- Sveitsistä 115 - 125€
Hyvinkää - Helsinki
130 - 140 € / suunta
- Kalteva - Helsinki 130-135€
- Keskusta - Helsinki 135-145€
- Sveitsi - Helsinki 130-140€
Edustitpa yritystä työmatkan osalta tai itseäsi matkalla tärkeään tilaisuuteen, toivotamme sinut tervetulleeksi nauttimaan palveluistamme!
Oletko matkalla Hyvinkäälle?
Hyvinkään Tahko
Olemme pienellä panoksella mukana tukemassa Hyvinkään Tahkon toimintaa osana Pihkala Klubia kaudella 2023. Nähdään kesällä matseissa!